Miten heinäsirkat ja hepokatit erottaa toisistaan?
Helpoiten ne erottaa tuntosarvista. Heinäsirkan tuntosarvet ovat lyhyet, alle puolet ruumiin mitasta. Hepokatin tuntosarvet ovat ruumista pidemmät. Hyvä tuntomerkki on myös hepokattinaaraan takaruumiista lähtevä pitkä munanasetin.
Miten toukan ja aikuisen erottaa toisistaan?
Toukan siivet eivät ole kehittyneet kuten aikuisen. Toinen selkeä ero on, että toukat eivät ääntele. Tosin kaikki lajit eivät ääntele aikuisinakaan.
Montako heinäsirkkaa ja hepokattia maassamme esiintyy?
Meillä on tavattu yhteensä 32 lajia. Tässä lukumäärässä ovat mukana meille kulkeutuneet lajit eli kotisirkka (Acheta domestica) ja vain kasvihuoneissa tavattava ansarihepokatti (Tachycines asynamorus) sekä satunnainen vaeltaja idänkulkusirkka (Locusta migratoria). Lajiluettelo listaa kaikki lajimme.
Mikä laji on suurin ja mikä pienin?
Suurin kotimaisista on lehtohepokatti (Tettigonia viridissima). Sen pituus siipineen on yli viisi senttiä. Aikuisena pienimpiä ovat okasirkat, joita on Suomessa viisi lajia. Ne ovat vain noin sentin pituisia. Useimmilla lajeilla naarat ovat koiraita suurempia. Toukat muistuttavat ulkonäöltään aikuisia mutta ovat keskenkasvuisia.
Mikä on maamme harvinaisin heinäsirkka tai hepokatti?
Harvinaisin on varmasti Omocestus rufipes (O. ventralis), joka on tavattu maastamme vain kerran ja jolla ei ole suomalaista nimeä. Ainoa havainto on Porista vuodelta 1951. Toinen suurharvinaisuus on ruususiipisirkka (Bryodema tuberculata), joka löydettiin ensimmäisen kerran vuonna 1990 Säkylänharjulta. Sen jälkeen on löydetty vain vähän yksilöitä ja ainoastaan tältä yhdeltä paikalta.
Mitkä lajit ovat uhanalaisia?
Uhanalaiseksi luokiteltuja ovat ruususiipisirkka (Bryodema tuberculata), hietahepokatti (Platycleis albopunctata), palosirkka (Psophus stridulus) ja sinisiipisirkka (Sphingonotus caerulans), ks. tarkemmin www.ymparisto.fi tai lajiluettelo.
Onko hepokatteja ja heinäsirkkoja enemmän pohjoisessa vai etelässä?
Hepokatteja ei tavata pohjoisimmassa Suomessa. Heinäsirkkojenkin lajimäärä on Etelä-Suomessa selvästi suurempi kuin Pohjois-Suomessa. Usean lajin levinneisyys on kuitenkin pohjoispainotteinen, eikä kaikkia lajeja tavata Etelä-Suomessa ollenkaan. Etelä-Suomesta puuttuvia lajeja ovat lapinokasirkka (Tetrix fuliginosa), lapinsirkka (Melanoplus frigidus) ja jänkäheinäsirkka (Aeropedellus variegatus). Nevaheinäsirkka (Chorthippus montanus) on pohjoisessa selvästi yleisempi kuin etelässä, mutta se on tavattu etelärannikoltakin. Interaktiivinen levinneisyyskartta kertoo kaikkien lajien (tunnetun) maakuntalevinneisyyden.
Mitä ne syövät?
Heinäsirkat ovat kasvinsyöjiä, mutta hepokatit syövät kasvien lisäksi myös hyönteisravintoa. Lähisukulaiset rukoilijasirkat, joita ei Suomessa tavata, ovat hurjia petoja, ja syövät paitsi toisiaan (naaras koiraan parittelun jälkeen), niin myös matelijoita, piennisäkkäitä ja linnuista ainakin kolibreja.
Purevatko heinäsirkat ihmistä?
Isot hepokatit voivat purra kovastikin, jopa niin että jäljelle jää arpi. Heinäsirkat eivät ole yhtä vahvaleukaisia, mutta kyllä iso heinäsirkkakin voi tuntuvasti puraista - minulla on siinä omaa kokemusta. Ne eivät tietenkään hyökkää ihmisten kimppuun, vaan purevat ainoastaan käteen otettaessa.
Mikä on sirityksen tarkoitus? Sirittävätkö sekä koiraat että naaraat?
Koiraan kutsuäänen tarkoitus on huokutella naaraita. Tavanomaisimmin kuullut äänet ovat nimenomaan koiraiden kutsuääniä. Kosinnan edetessä heinäsirkkojen naaraatkin voivat äännellä koiraiden kanssa.
Miten siritysääni syntyy?
Heinäsirkat hankaavaat raajojen nystyröitä siipisuoniin. Hepokatit hankaavat siipiä keskenään. Kangassirkan (Podisma pedestris) heikko ääni syntyy leukojen napsutuksesta.
Voiko lajit erottaa sirityksen perusteella?
Kyllä, ja monissa tapauksissa se on helpompaa kuin ulkomuodon perusteella. Ahoheinäsirkka (Chorthippus biguttulus) ja ketoheinäsirkka (Chorthippus brunneus) ovat hyvin paljon toisensa näköisiä ja voivat esiintyä samoilla paikoilla, mutta niiden koiraat sirittävät huomattavan eri lailla.
Mikä on sirityksen äänenkorkeus?
Se riippuu lajista. Kaikilla on korkeat äänet, joita vanhemmat ihmiset eivät kuule. Korkeimmalta meidän lajeistamme sirittävät kaislahepokatti (Conocephalus dorsalis) ja ruskotöpökatti (Metrioptera roeselii). Äänen korkeutta on vaikea ilmaista yksiselitteisesti, koska äänessä on eri taajuuksia. Ihminen voi kuulla nuorena taajuuksia noin 20 kHz:iin asti. Tällöinkin korkeimmista sirityksistä kuullaan vain alimmat taajuudet.
Onko kuuloni heikentynyt, kun en ole tänä kesänä kuullut heinäsirkkojen siritystä.
Jos on vasta alkukesä, niin ei tarvitse olla huolissaan. Heinäsirkat ja hepokatit aikuistuvat vasta, kun kesä on edennyt hyvään vauhtiin. Mikäli et loppukesän lämpimänä päivänä kuule niityllä siritystä, niin et ilmeisesti enää kuule korkeimpia taajuuksia. Tämä on tavanomaista ikääntyvillä.
Sirittävätkö kaikki lajit?
Eivät. Okasirkat, joita meillä on viisi lajia, eivät pidä ääntä. Hiljaisia ovat myös lapinsirkka (Melanoplus frigidus) ja kasvihuoneissa asusteleva ansarihepokatti (Tachycines asynamorus).
Mikä on se kovaäänisesti laulava sirkka, joka huutelee öisin.
Lehtohepokatti (Tettigonia viridissima) ja idänhepokatti (T. cantans) ovat kovaäänisiä laulelijoita, jotka aloittavat sirittämisen iltapäivällä ja jatkavat yöhön, jos lämpötila on riittävä. Lehtohepokattia tavataan Luonais-Suomessa ja idänhepokattia Kaakkois-Suomessa. Tämän lisäksi idänhepokatilla on yksi eristynyt populaatio Turussa.
Näin lapsena palosirkkoja, mutta en enää pitkään aikaan. Ovatko ne täysin hävinneet?
Eivät täysin, mutta palosirkka on voimakkaasti taantunut ja on nykyisin harvinainen. Lajilla on yksittäisiä esiintymiä, mm. Pohjassa, Säkylässä ja Nokialla. Lämpimät rinteet ovat sen parasta elinympäristöä. Uumpeenkasvaminen on sen suurin uhka. Löydetyistä esiintymistä on tärkeää ilmoittaa eteenpäin, jotta näitä alueita voitaisiin hoitaa niin, että elinedellytykset palosirkalle säilyisivät. Vaikka laji onkin suhteellisen näkyvä punaisine takasiipinen ja rätisevine lentoäänineen, niin oletettavaa on, että useat sen säilyneistä esiintymistä ovat vielä löytämättä. Loppukesä on parasta aikaa etsiä tätä ja useimpia muita heinäsirkka- ja hepokattilajeja.
Näin (vaalean)punaisen heinäsirkan, mikä se mahtoi olla?
Heinäsirkkoja on monen värisiä ja vieläpä saman lajin eri yksilöt ovat kovin erivärisiä. Erityisesti heinäsirkkojen toukilla (samanlaisia kuin aikuiset mutta pienempiä ja lyhytsiipisiä) tavataan erilaisia värimuotoja. Todennäköisimmin näit yleisenä tavattavan keto- tai ahoheinäsirkan.
Kuinka pitkälle ne kykenevät hyppäämään?
Tähän löytyy hyvä vastaus Tiede-lehden sivuilta.
Mikä olisi hyvä määritysopas?
Suomenkielistä ja ajantasaista ei ole olemassa. Englanninkielisistä suosittelen seuraavaa: Holst, K.T. 1986. The Saltatoria (Bush-crickets, crickets and grasshoppers) of Northern Europe. Fauna Entomologica Scandinavia 16. Michael Chineryn Euroopan hyönteisoppaassa (1994) on piirroskuvia varsin monesta lajistamme.